Vieras 3: KORONAKUULUMISIA MAAILMALTA

Postausjärjestyksen mukaan tämän tekstin pitäisi käsitellä mun omia reissukokemuksia. Tuntui kuitenkin turhauttavalta kirjoittaa matkustamisesta nyt, kun se on viimeviikkoisen hallituksen linjauksen mukaan käytännössä kielletty. Uudet linjaukset tulivat heti seuraavana päivänä edellisestä koronapostauksesta ja suosittelenkin kaikkia toimimaan ohjeistusten mukaan. Onneksi kuitenkin nykyään voidaan saada tietoa maailmalta ilman matkustamista. Oon viime aikoina pitänyt yhteyttä tavallistakin tiheämmin mun…

Koronavirus matkustajan näkökulmasta

Tämän viikon matkapostauksen aihe vaihtui lennosta, kun sain tiedotteen Finnairilta, jossa kerrottiin lentojen peruutuksista. Mun molemmat huhtikuun matkat on tarkoitus lentää sinisin siivin, joten viesti pisti vähän ajattelemaan, miten pandemia vaikuttaa matkustajan näkökulmasta. Ensinnäkin lentojen peruminen vaikeuttaa matkustamista huomattavasti. Lentojen hinnat ovat alentuneet koronaviruksen leviämisen myötä, mutta siitä ei ole paljoa iloa, jos lennot perutaan…

LIVING IN SPAIN – expectations vs reality

Luulin aina, etten voisi ikinä asua etelässä. Sattumalta sitten päädyinkin asumaan Espanjaan viime kevääksi. Omien ennakkokäsityksien lisäksi huomasin monilla muillakin olevan melko vahva mielikuva espanjalaisesta elämäntyylistä. Tässä tulee mun ajatuksia näistä mielikuvista Espanjassa asumisen jälkeen: 1. Espanjassa ei puhuta englantia Joo ja ei. Meillä töissä käytettiin englantia työkielenä. Asuin ”Barcelonan Keravalla”, eikä kylässä monikaan puhunut…

2 VIERAS: Nea – vaihtovuosi Jenkeissä

Se on taas keskiviikko ja tokan vierailijan aika! Tällä kertaa vierailijana on mun oma travel buddy Nea, jonka kanssa ollaan kierretty Eurooppaa viimevuosina aika kiitettävästi. Tässä postauksessa Nea vastaa kuitenkin kysymyksiin liittyen hänen lukioaikaiseen vaihtovuoteensa Jenkeissä! Miksi päätit lähteä vaihto-oppilaaksi? Kun menin lukioon, mulla tuli tosi kova hinku kokea uutta ja tehdä jotain mun mukavuusalueen…

PAHIMMAT HOSTELLIKOKEMUKSET

Hostellimatkailu on parhaimmillaan sosiaalinen ja hauska tapa matkustaa. Näiltä matkoilta on jäänyt käteen parhaat reissutarinat ja mielenkiintoisimmat tuttavuudet. Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan mene aina putkeen näilläkään reissuilla. Tässä mun kolme pahinta (julkaisukelpoista) hostellikokemusta! JACK JA LUTEET Meidän työt Prahassa alkoi viikkoa ennen kuin saatiin asunto käyttöömme. Muutto tuli nopealla aikatululla ja lähdin itsekin käymään Suomessa…

MUN KOKEMUS BALISTA

Viime viikon postaus jäi tekemättä, mutta ei hätää äiti – ollaan selvitty hengissä Aasiasta takaisin kotiin! Ehkä onkin parempi tehdä postaus Balista vasta kotiinpalun jälkeen. Bali on nykyään melko suosittu paikka matkustaa. Bali ja Kaakkois-Aasia ei suoraansanottuna ole ikinä olleet mun matkustuslistan kärjessä. Innostuin kuitenkin ideasta, kun siskoni ehdotti reissua (Suomen tammikuun sää saattoi vaikuttaa…

PUB CRAWL GUIDING – pros & cons

Avataan ihan aluksi ammattinimikettä pub crawl guide. Pub crawl, bar hopping – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Miltei kaikista Euroopan isoista kaupungeista löytyy yritys tai vähintään hostelli, joka järjestää näitä kierroksia. Kierros alkaa usein open barilla, jossa juodaan tunti. Tästä lähdetään kiertämään muutamia baareja, usein jokaisessa baarissa tarjoillaan shotti. Kierros päättyy tavallisesti klubille. Sosiaalinen ja…

1 VIERAS: Kim – lätkää ja reissaamista

Ensimmäisenä vierailijana on Kim Miettinen, jonka kanssa tavattiin keväällä 2018 Kroatiassa bilehostellissa. Molempien Kroatian reissuista riittäisi varmaan juttua vähintään yhden postauksen verran 😂 Mutta Kimin stoori itsessään on musta super mielenkiintonen, joten aloitetaan sillä! Katsotaan jos jossain vaiheessa paneudutaan enemmän näihin Kroatian matkoihin. KUKA OLET? Olen 25 – vuotias reissaaja. Vietin nuoruuteni pk – seudulla…

MITEN PÄÄDYIN ULKOMAILLE?

Terkut Singaporesta! Saavuttiin tänne eilen ja tarkoituksena olisi pyöriä Singaporessa & Balilla kuukauden verran. Tästä reissusta tulee tänne varmasti myöheemmin paljon juttua, mutta tässä postauksessa kuitenkin kerron miten mä päädyin lähtemään ulkomaille! 1.HOLLANTI Opiskelin AMK:ssa ja halusin saada mun enkusta smuutimpaa työelämää varten. En ollut muuten kiinnostunut asumaan ulkomailla ja halusinkin saada hoidettua vaihdon alta…

BUSSILLA PRAHAAN

Usein kuulee kehuja Euroopan julkisen liikenteen toimivuudesta. Ja onhan se ihan uskomattoman siistiä, että voidaan matkustaa etelään asti lentämättä tai ajamatta itse! Etelään asti en ole vielä maateitä päässyt, mutta esimerkiksi Praha-Helsinki väli on tullut matkustettua bussilla. Miten siis toteuttaa matka Helsingistä Prahaan bussilla? Tässä se tulee! MITÄ? Kun muutettiin kesällä 2018 Prahaan päätettiin, että…